Valokuvaa taivaan ilmiöitä

Komeetat, auringon- ja kuunpimennykset, tähdet, planeetat ja revontulet – taivaalla näkyy monenlaista kiinnostavaa, jota tekisi mieli taltioida kameralla. Mutta miten, missä ja millä välineillä? Tässä lyhyt katsaus astrokuvausharrastusta aloittaville.

Kuvauspaikka: kaukana valosaasteesta

Taivaan ilmiöitä kuvataan pääasiassa pimeällä tai hämärällä, koska päivänvalo haittaa kaikkien muiden kohteiden kuvaamista paitsi Auringon. Mitä pimeämpää, sen parempi. Siksi sopiva vuorokaudenaika on ilta tai yö ja vuodenaika mikä tahansa muu kuin kesä, jolloin yöt ovat valoisia. Lisäksi on huomioitava, että kuutamo haittaa tähtien, planeettojen ja muiden himmeämpien kohteiden kuvaamista. Kuvauspaikaksi on syytä valita sellainen, jossa ei ole valosaastetta, eli vähintään 10 km lähimmästä taajamasta tai muusta valosaasteen aiheuttajasta.

Aurinkoa kuvattaessa himmennetään sen valoa käyttämällä tarkoitukseen suunniteltua suodatinkalvoa. Ilman sitä kärähtää kameran suljin.

Pimeässä kuvattaessa tarvitaan tukeva kamerajalusta, jotta kamera ei tärähdä, kun käytetään pitkiä valotusaikoja. Tavallisin jalusta on kolmijalka, mutta myös hernepussia voi joissain tilanteissa käyttää.

Kuvaaminen pimeässä ilman jalustaa vaatisi korkean herkkyysasetuksen käyttämistä, ASA 25600 tai enemmän, mutta silloin kuvaan tulisi runsaasti kohinaa, joka on kuvissa huomattava esteettinen haitta. Poikkeuksena ovat muutamat pimeäkuvaukseen suunnitellut kamerat, joissa kohinaongelma on onnistuttu välttämään, kuten Sony A7S. Useimmilla kameroilla suurin mahdollinen kohinaton herkkyysasetus on 400.

Astrovalokuvaus on välinelaji

Useimmissa kamerakännyköissä ja kompaktikameroissa on yökuvaustoiminto, mutta vain harvassa kuvan laatu on yökuvauksessa riittävä. Siksi taivaanilmiöitä kuvattaessa käytetään lähinnä järjestelmäkameroita, joissa on vaihdettavat objektiivit.

Järjestelmäkameroita on kahta tyyppiä: peililliset ja peilittömät. Käytännön ero on, että peilittömiin voidaan liittää adapterien eli sovitteiden avulla lähes kaikenlaisia ja eri kiinnityksillä varustettuja objektiiveja, mutta peilillisissä mahdollisuudet ovat rajallisemmat.

Suurempi merkitys on kennon koolla, joka vaikuttaa kuvan laatuun varsinkin pimeäkuvauksessa. Pienikennoisia järjestelmäkameroita, kuten Canonin M-sarjaa, Nikonin J-sarjaa ja m43- eli micro 4/3 -kameroita ei astrovalokuvauksessa juuri käytetä. APS-kennon koko riittää taivaanilmiöiden kuvaamiseen, mutta täyden kennon kamera on vielä parempi.

Objektiivi valitaan käytön mukaan

Digijärjestelmäkameroissa objektiivi tekee kuvan ja kamerarunko taltioi sen. Pimeällä ja hämärässä kuvattaessa objektiivi saa olla mielellään valovoimainen, suurin aukko esimerkiksi 2 tai 2.8. Myös valovoimalla 4 tai 5,6 pärjää.

Valovoimaa tärkeämpi asia on kuvakulma, joka määrää, kuinka suuri osa taivaasta piirtyy kameran kennolle. Revontulia, Linnunrataa tai muuta tähtitaivasta kuvattaessa käytetään laajakulmaobjektiiveja, superlaajakulmaobjektiiveja ja jopa kalansilmäobjektiiveja, joilla saadaan koko taivaankansi yhteen kuvaan. APS-kennoa käyttävillä kameroilla laajakulmaobjektiivien polttovälit ovat luokkaa l6-24 mm, kalansilmien 6-8 mm ja superlaajakulmien niiden väliltä.

Kuvattaessa yksittäisiä taivaankappaleita käytetään teleobjektiiveja, joiden kuvakulmat ovat kapeita ja polttovälit kolmi- tai nelinumeroisia. Lähikuvaan Kuusta tarvitaan vähintään 500 mm objektiivi, kun käytetään APS-kennokoon kamerarunkoa. Planeettojen, galaksien ja yksittäisten tähtien kuvaamiseen tarvitaan tähtikaukoputki, johon kamera kiinnitetään sovitteella. Tähtikaukoputken kanssa voidaan käyttää järjestelmäkameran lisäksi myös laadukasta kompaktikameraa. Lisäksi tarpeen on seurantalaite, joka kääntää kaukoputkea vastakkaiseen suuntaan kuin Maa pyörii. Monissa tähtikaukoputkissa sellaiset ovat vakiovarusteina.

Kameran automatiikalla ei astrokuvauksessa tee juuri mitään. Kameran valotusmittari näyttää yleensä väärin, kun kuvataan pieniä kirkkaita pisteitä pimeän keskellä. Siksi käytetään manuaaliasentoa, jossa valotusaika, objektiivin aukko ja kameran herkkyys valitaan käsin. Oikea valotus löytyy kokeilemalla ja katselemalla kuvan vaaleista ja tummista alueista kertovaa histogrammia kameran ruudulla. Myös automaattitarkennus toimii pimeässä huonosti, joten astrokuvauksessa objektiivi tarkennetaan yleensä käsin. Astrovalokuvaus onkin paljolti kokeilemista, jossa hyvä lopputulos saavutetaan joko tuurilla tai yrityksen ja erehdyksen menetelmällä oppien.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.