Partiolaiset näkyvät elo-syyskuussa Lohjalla, Vihdissä, Siuntiossa ja Karkkilassa

Partiolaiset näkyvät syyskauden alkaessa katukuvassa ympäri Suomen. Partiota esittelevissä tapahtumissa huomioidaan nyt erityisesti aikuiset, jotka ovat avainasemassa partiotoiminnan järjestämisessä. Kiinnostuneille esitellään aikuisten partiotoimintaa ja vapaaehtoismahdollisuuksia.

Suomen suurimman nuorisojärjestön 65 000 jäsenestä 20 000 on aikuisia, jotka harrastavat itsekin retkeillen ja uusia taitoja hankkien sekä tehden vapaaehtoistyötä esimerkiksi yhdistystoiminnan, tapahtumajärjestämisen tai lasten ja nuorten ohjauksen parissa. Monet aikuiset aloittavat harrastuksen lastensa kanssa tai muistoissa oma partiokokemus lapsuudesta, mutta yhä kasvavassa määrin mukaan löytää myös luontokokemuksia ja merkityksellistä vapaa-aikaa hakevia uusia harrastajia.

Lohjalla partiosta kiinnostuneille avoimia tapahtumia on keskustassa sekä Virkkalassa. Sunnuntaina 16.8. klo 12 Virkkalassa Ristin koulun pihalla voi tutustua partiolippukunta Virkkalan Tulentekijöihin kahvin ja lettujen äärellä. Lauantaina 22.8. klo 10-13 Lohjan Nummitytöt kutsuvat kaikenikäiset mukaan leikkimielisiin partiotaitokilpailuihin ”partiokololleen” osoitteessa Ojamonkatu 36. Maanantai-iltana 31.8. partiotoimintaan pääsee tutustumaan Aurlahden rannassa klo 18-20 Lohjanjärven Loiske -lippukunnan isännöimänä.

Vihtiläisiin Hiidenveden Samoojiin voi tutustua Otalampi-päivässä sunnuntaina 23.8. Partiolippukunta Vihterä taas kutsuu kiinnostuneet Nummelan seurakuntakeskukselle nuotio-ohjelman äärelle tiistaina 25.8. klo 18 ja seuraavalla viikolla Kokkokallioille torstaina 3.9. klo 18 kuulemaan harrastuksesta tarkemmin.

Siuntiossa lanseerataan syksyn alkaessa aikuisten oma partioryhmä. Siuntion Koskikarojen uuden, kerran kuukaudessa kokoontuvan ryhmän aiheina tulevat olemaan mm. retkeily, ruoka, valokuvaus sekä siuntiolaisten iloksi toteutettava projekti. Uuteen toimintaan voi tutustua torstaina 27.8. klo 18 seurakuntakodin vieressä osoitteessa Kalansinkuja 13.

Karkkilan partiolippukunta Raudanreippaat esittäytyy nuotion äärellä toimitilansa pihalla Karkkilan terveyskeskuksen vieressä (Huhdintie 23) tiistaina 1.9. klo 18.

Partiotoiminta järjestetään syksyllä koronapandemiatilanne huomioiden, ja suuri osa toiminnasta järjestetäänkin ulkotiloissa.Kaikki partion syyskauden aloitustapahtumat Uudenmaan alueella: uusimaa.partio.fi/syksyllämukaan. Lähintä partiolippukuntaa voi etsiä myös osoitteesta partio.fi/lippukuntahaku.

Partion voi aloittaa missä iässä vain

Kesätauon jälkeen on taas aika aloitella harrastuksia, ja myös partiotoiminta alkaa pitkän tauon jälkeen. Koronan takia tauko on ollut pidempi kuin normaalisti. Partiolippukunta Lohjan Nummitytöt ry aloittaa syyskautensa kaikille jäsenilleen suunnatulla tapahtumalla lauantaina 22.8.

-Kokoonnumme koko lippukunnan kanssa leikkimieliseen partiotaitokilpailuun, josta on hyvä aloittaa taas säännöllinen viikkotoiminta. Samojen tehtävien kimpussa häärivät niin nuorimmat jäsenemme perhepartiosta kuin aikuiset johtajatkin, kertoo Lohjan Nummityttöjen ohjelmajohtaja Jonna Vornanen.

Vanhojen jäsenten lisäksi tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki perheet, joita partioharrastus kiinnostaa. Mukaan mahtuu kaikkiin ikäkausiin: alle 7-vuotiaat voivat aloittaa omien vanhempiensa kanssa perhepartion, ekaluokkalaisille alkaa aivan uusi ryhmä ja sitä vanhemmat mahtuvat mukaan jo olemassa oleviin ryhmiin. Myös aikuiset toivotetaan tervetulleeksi toimintaan, vaikka ihan ilman lapsiakin.

-Partio on monipuolinen harrastus, ja sopii kaikille. Se tarjoaa kaikenikäisille jotain hauskaa, jotain haastavaa ja jotain uutta. Kannattaa tulla katsomaan ja kokeilemaan!

Lohjan Nummityttöjen aloitustapahtuma nykyisille jäsenille ja kaikille partiosta kiinnostuneille la 22.8. klo 10-13 os. Ojamonkatu 36.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.