Miekkailua voi harrastaa keskiaikaiseen, perinteiseen japanilaiseen tai nykyaikaiseen tapaan

Miekka on noin 3600-4000 vuotta vanha keksintö. Se kehitettiin pronssikaudella lähitaisteluaseeksi, korvaamaan tikarin ja kirveen. Pronssimiekat olivat yleensä pistomiekkoja, koska vasta rautakaudella kehitetty teräs kesti lyömisen. Antiikin aikana sotamenestys riippui olennaisesti miekkojen laadusta, siis käytetyn teräksen ominaisuuksista ja seppien taidoista. Miekkailu oli myös urheilulaji, esimerkiksi antiikin Egyptissä ja Roomassa.

Ranskassa ratkaistiin kunniakysymyksiä miekkojen avulla 1100-luvulta 1500-luvulle asti, kaksintaisteluissa. Miekkailu kehittyi erityisesti 1600-1700-luvuilla Ranskassa ja 1890-luvulta lähtien siitä on puhuttu urheiluna.

Ampuma-aseiden yleistyminen ja kehittyminen poisti miekan tavallisesta sotilaan taisteluvarustuksesta 1800-luvulla, vaikkakin joissain maissa miekkaa käytettiin sotilasaseena vielä toisessa maailmansodassa.

Olympiamiekkailussa on tarkat säännöt ja hyvät suojavarusteet

Nykyään miekkailulla tarkoitetaan urheilun yhteydessä ranskalaiseen miekkailuperinteeseen perustuvaa urheilu- ja olympiamiekkailua. Olympialajeja on kolme: kalpa, floretti ja säilä.

Kalvassa pyritään pistämään vastustajaa vartaloon. Floretissa pistetään myös, mutta sallittu osuma-alue on vain keskivartalo. Säilässä sallittu osuma-alue on vyötäröstä ylöspäin ja miekkana on sormisuojalla varustettu lyöntimiekka.

Kaikkien lajien miekat ovat tylppäkärkisiä ja teroittamattomia. Usein miekat kootaan yksilöllisesti osista, harrastajan toivomusten mukaan. Nykyään käytetään myös sähköisillä merkinantolaitteilla varustettuja miekkoja, joiden avulla osima on helppo todentaa.

Ottelusäännöt ovat onnettomuuksien välttämiseksi tiukkoja. Suojavarusteina okäytetään kypärää, rintasuojaa, alasuojaa ja säärisuojia. Miekkailuottelut käydään 14 metriä pitkällä ja 1,5-2 metriä leveällä kentällä. Kaikki komennot annetaan yleensä ranskaksi.

Miekkailutekniikka koostuu erilaisista hyökkäyksistä, jatkohyökkäyksistä, väistöistä ja vastahyökkäyksistä. Hyökkäyksissä käytetään erilaisia harhautuksia, joiden tarkoituksena on vastustajan hämääminen. Vastustajan aikeiden lukeminen on siksi tärkeä osa miekkailua.

Yksilömiekkailun lisäksi on olemassa joukkuemiekkailu, jossa otellaan kolmen hengen joukkueissa. Paralympialaisissa on yhtenä lajina pyörätuolimiekkailu, jossa pyörätuolit on kiinnitetty lattiaan.

Historiallinen miekkailu seuraa keskiaikaisia esikuvia

Historiallinen miekkailu on osa keskiajalla kehittynyttä eurooppalaista keskiajalla kehittynyttä kamppailutaitoperinnettä (HEMA), johon kuuluu miekkailun lisäksi tikarin käyttö ja tikaria vastaan puolustautuminen, paini, ratsailta käytävä kamppailu ja erilaisten varsiaseiden, kuten hilparin käyttö.

Suosituin miekkatyyppi on saksalainen kahden käden pitkämiekka, mutta myös rapiiria ja muita yhden käden miekkoja käytetään. Lisäksi voidaan harjoitella kilven käyttöä. Harjoittelu tapahtuu yleensä tavallisessa sisäliikuntavarustuksessa puu- tai muovimiekoilla tai tylsillä teräsmiekoilla.

Täysi miekkailuvarustus sisältää teräksisen tai muovisen miekan, miekkailumaskin eli kasvosuojan, polvi- ja kyynärsuojat, alasuojat (miehillä), miekkailutakin, kaulasuojan, niskasuojan sekä sormia, kämmentä ja rannetta suojaavat miekkailuhanskat. Historiallisen mallin mukaan valmistettuja metallihaarniskoja ei saa joissain kilpailuissa käyttää lainkaan, koska ne sisältävät teräviä kohtia.

Varusteita tehdään paljon itse, ja niissä materiaalia tärkeämpi on ulkonäkö, joka pyrkii seuraamaan historiallisia malleja tai ainakin niiden muotokieltä.

Liikesarjoja miekan kanssa itämaiseen tapaan

Useissa itämaisissa taistelulajeissa käytetään teräaseita, mutta varsinaisesti miekkaan keskittyviä lajeja ovat japanilaiset kenjutsu, sen pohjalta kehitetty kendo sekä iaido.

Kenjutsussa pääpaino on kata-liikesarjojen harjoittelussa ensin puumiekoilla ja sitten oikeilla katana- ja tachi-tyyppisillä perinteisillä japanilaisilla miekoilla, joita kutsutaan yleensä samuraimiekoiksi. Oikeilla miekoilla myös katkotaan kaislamattorullia tai bambukeppejä. Otteluharjoituksissa parin kanssa käytetään vaahtomuovipäällysteisiä harjoitusmiekkoja sekä kypäriä.

Kendossa taas käytetään pääasiassa bambusäleistä valmistettuja harjoitusmiekkoja, jotka ovat pehmomiekkoja 1700-luvun teknologialla. Puumiekkoja ja joskus myös metallimiekkoja käytetään kendossa kata-liikesarjoissa, joissa on aina kaksi henkilöä, oppilas ja opettaja. Kendon otteluharjoituksissa ja kilpailuissa käytetään perinteistä haarniskaa, jonka tärkeimmät osat ovat kypärä, suojahanskat, lantiosuoja ja rintapanssari.

Iaido poikkeaa hyvin paljon kendosta ja kenjutsusta, sillä siinä pääpaino on miekan tupesta vetämisen harjoittelussa ja miekan käytöstä yllättävissä tilanteissa. Myös miekan palauttaminen tuppeen on tärkeä harjoiteltava asia. Iaidossa harjoitellaan kata-liikesarjoja sekä yksin että parin kanssa. Harjoitteluvälineinä on yleensä joko puumiekka tai kevytmetallista valmistettu teroittamaton miekka.

Jokaisella kolmesta lajista on lukuisia eri tyylilajeja, joista osa on nimetty kehittäjänsä, esimerkiksi kuuluisan samurain mukaan.

Kaikissa miekkailulajeissa korostuvat miekankäyttötaidot, ottelulajeissa myös erilaiset taktiikat ja  strategiset taidot. Kaikki lajit ovat myös hyvin fyysisiä ja kuntoa kohottavia. Historiallisen miekkailun harrastamiseen liittyy usein myös keskiaikaharrastus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.