Kolikkopelit harrastuksena

Jonkun pitää aina liikkua vastakarvaan ja tehdä asioita, joita ei aina pidetä hyväksyttävänä. Toisilla se on tupakointi, toisilla alkoholi, jotkut hakkaavat toisia ihmisiä – melkein harrastuksena, joten ei tämä harrastus kuitenkaan pahimmasta päästä ole.

Me suomalaiset olemme nimittäin viimeisten vuosikymmenten aikana tottuneet siihen, että menemme me minne tahansa niin kohtaamme Veikkauksen automaattipelejä, niitä on tuhansia siroteltuna kioskeihin, huoltoasemille, ravintoloihin ja tavallisiin kauppoihin. Vielä muutama vuosi sitten, jokainen sai pelata, niitä ja alaikäiset saivat pelata vanhempien läsnä ollessa – näin siis Suomessa.

Tilanteet ovat muuttuneet tuon alaikäisen pelaamisen suhteen ja muutakin muutoksia on tulossa, mutta pelit ovat ja tulevat olemaan katukuvassamme vielä pitkään, joten mikäs ihme se on, että niistä on tullut joillekin jopa harrastus.

Harrastus, jossa voi voittaa ja hävitä

Ihmismieli on siitä erikoinen, että useammalla meistä on kilpailuvietti ja vielä sellainen, että haluamme voittaa. Eikä kyse ole pelkästään urheilusta vaan se voi olla kaikesta mahdollisesta, jopa siitä kenellä on isoin vene tai kallein auto.

Kolikko- tai paremminkin automaattipelit on juuri tällainen harrastus, johon on helppo jäädä koukkuun tämän voittamisen vuoksi. Tai jos häviääkin, niin seuraavalla kerralla yrittää voittaa sitten enemmän. Pitää vain muistaa, että nämä automaattipelit on luotu ja rakennettu siten, että jokaista pelattua euroa kohden ne antavat takaisin vain sen reilut 90%, eli Veikkaus tuottaa näillä peleillä sen 1,7 miljardia voittoa, eli suomalaiset häviävät koneisiin sen verran. Kaikki siis eivät voita.

Parhaat nettikasinot suomalaisille pyrkii antamaan näiden pelien harrastajille lisää vaihtoehtoja. Markettien ja huoltoasemien pelit ovat ihan ok, mutta niiden mahdollisuudet ovat rajattuja ja jos voitat, selkäsi takana on heti onnittelijoita ja rahan lainaajia. Entä jos pelaisit netissä ja voittaisit kaikessa hiljaisuudessa vaikka 1,5 miljoonaa? Täysin mahdollista, ja onhan suomalaiset voittaneet nettikasinolla jo yli 15 miljoonaakin, joten kaikki on mahdollista – elämässä ja lotossa.

Näitä pelejä, kun pelaa, se pitää tehdä lähtökohtaisesti ajanvietteenä – ei rahamielessä. Sillä jokainen automaatti- ja kolikkopeli, oli se sitten kaupassa tai netissä, on luotu jättämään sen 3-5% jokaisesta eurosta operaattorilleen, eli sinne nettiin tai siihen kauppaan. Kaupat saavat useamman tuhat euroa jokaisesta pelistä, mikä niiden tiloissa on provisiota Veikkaukselta – joten ei kolikkopeleillä rikastumaan välttämättä pääse, mutta ihan ok ajanvietettä se on, eikä maksa sen enempää kuin on itse valmis rahaa peleihin sijoittamaan.

Kokemusten ja arvosteluiden kautta

Kun sitä on pelannut useita vuosia kolikkopelejä, alkaen niistä 50 sentin pajatsoista markka-aikana edeten vähitellen hedelmäpelien kautta videopokereihin ja muihin uutuuksiin, voit olla varma, että nykyaikaisten nettikasinoiden jopa tuhannet pelivaihtoehdot tai Veikkauksenkin kasinopelivalikoima tuntuu melkoisen suurelta. Lisäksi se tosiasia, että tähän mennessä olet voinut voittaa eurolla parhaimmillaan jonkun 100 euroa, niin nyt netissä voit voittaa jo alle eurolla miljoonia! Mikä sitten avuksi tässä ”oikeiden pelien” tai pelipaikkojen etsinnässä, kun enää ei tarvitse kävellä kaupungille pelaamaan.

Esimerkiksi Kalevala kasino arvostelu on hyvä kohta aloittaa tutustuminen ja muita vastaavia arvostelua ja kokemuksia löytyy netti täynnä. Näiden kautta voi löytyä uusia ulottuvuuksia omalle harrastamiselle ja minullekin se on tuonut lisää pelejä, joihin olen viime aikoina tutustunut, sillä läheskään jokainen peli ei todellakaan ole samanlainen kuin mihin kenties on aiemmin tottunut. Pelejä on myös monen tasoisia, on niitä helposti pelattavissa olevia kivoja pelejä kuin esimerkiksi NetEnt pelistudioiden luoma Starburst, mutta sitten on monimutkaisempia tavoitteita sisältäviä pelejä kuten Yggdrasilin luoma Vikings go Berzerk ja sitten on niitä pelejä, joissa voi oikeasti voittaa ja kunnolla kuten vaikkapa Hall of Gods, joka sekin on NetEntin pelivalikoimaa. Näistä peleistä ja kokemuksista voi lukea esimerkiksi Kolikkopelit.com kokemuksia koontisivulla.

Voiton ja tappion vaihteluvälit

Ihmismieli on siinäkin erikoinen, että muistamme helposti kyllä voitot, mutta tappioiden muistelu ei tunnu onnistuvan lainkaan, lisäksi moni pelaaja jopa valehtelee itselleen todelliset pelimääränsä. Harrastajan on kuitenkin hyvä säilyttää maltti ja pelata sekä ajallisesti että rahallisesti oman suunnitelman mukaan, eikä varsinkaan lähteä hakemaan tappioiden paikkausta lisärahalla tai vielä enemmän kaverilta lainaten. Pelaaminen on hauskaa niin kauan kun se oikeasti on hauskaa ja pelaaminen pysyy omissa käsissä.

Vuosien varrella oma pelaaminen on välillä lähtenyt laukalle, mutta onneksi aina on löydetty rata uudelleen ja pelaaminen on yhä, useamman kymmenenkin vuoden jälkeen hauskaa ja loistavaa ajanvietettä.

Ps. vieläkään en ole voittanut miljoonia mutta värisuoran videopokerista parikin kertaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.