Koiran kanssa -kirja kertoo tositarinoita koiran työstä ja harrastuksista

Mervi Heikkilän kirjoittama helppolukuinen Koiran kanssa -selkokirja tutustuttaa lukijan neljääntoista eri koiraan. Kertomusten avulla lukija pääsee tutustumaan koiraharrastuksiin ja työtehtäviin.


Koirat ovat ihmisen erottamattomia kumppaneita ja mukana myös työntekijöinä monissa ammateissa. Koirien kanssa harrastetaan huvin vuoksi ja tehdään töitä tosissaan. Helppolukuinen kirja on suunnattu lapsille, mutta sen lämminhenkiset kertomukset viihdyttävät ketä tahansa eläinten ystävää.

Koiran kanssa –kirja esittelee neljätoista koiraa eri ammateissaan ja harrastuksissaan. Osa koirista on jo julkkiksia, kuten lukukoira Börje ja tanssiva Flow, mutta mukana on myös persoonallisia arjen sankareita, kuten porokoira Násti.

Lasten– ja nuortenkirjailija Mervi Heikkilä on siviiliammatiltaan Seinäjoen kaupungin kirjastotoimenjohtaja. Hän haaveili lapsena eläinlääkärin ammatista ja nykyään hänellä on lemmikkejä aina lampaista kanoihin – sekä tietenkin koira.

Kirjan värikuvituksen on tehnyt Marjo Nygård, jonka kuvat ovat tuttuja lasten- ja oppikirjojen sivuilta. Mukana niin kotona kuin työhuoneella kulkee rakas ranskanbulldoggi Kelmi Kepponen. Elämää ilman koirakaveria olisi vaikea edes kuvitella.

Helppolukuinen selkokieli on yleiskieltä helpompaa, yksinkertaistettua suomen kieltä. Selkokielinen kirjallisuus on suunnattu kaikille niille, joille yleiskielen lukeminen ja ymmärtäminen on hankalaa. Avain on tehnyt pitkäjänteistä työtä selkokirjallisuuden kustantajana. Kustantamo palkittiin työstään Selkokeskuksen Seesam-palkinnolla syksyllä 2017.

Teos: Koiran kanssa
Kirjailija: Mervi Heikkilä
Kuvittaja: Marjo Nygård
ISBN: 9789523041790
Sivuja: 88
Ilmestymispäivä: 27.6.2019


Katso uutisia koirista koirienmaailma.fi

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.