Harrastuksena pelaaminen

Pelaaminen on niin laaja termi, että se voi pitää sisällään kaikkea mahdollista shakista jääkiekkoiluun ja vaikka maalipalloon. Tällä kertaa rajaamme pelaamisen lähinnä tietokoneeseen ja rahapeleihin, mikä rajauksena auttaa meitä myös pitämään tekstin suhteellisen lyhyenä.

Kotitietokoneet ovat ollet käytössä kohta noin 30 vuotta ja ensimmäiset vuodet olivat aika yksinkertaisten pelien aikaa, sillä tietokoneiden ja niiden näyttöjen tekniikka oli vasta saapunut koteihin, mutta jo silloin arvailtiin, että tässä oli kyse jostain paljon suuremmasta. Varsinkin internetin kehitys tietokoneiden kehityksen ohella on tuottanut maailmalle uusia miljardiluokan yrityksiä, joita ei aiemmin ollut olemassakaan kuten Microsoft, Apple, Google, Facebook- jokaisen aloitus ollut tarunhohtoisesti niin pieni, että näiden yrittäjien nykyinen miljardiomaisuus on tullut suoraan sanottuna ”ei mistään”, eletään siis todellista aineettomien oikeuksien ja asioiden aikakautta, missä rahaakaan ei enää oikeasti edes nähdä.

Tähän kaikkeen kehitykseen on päässyt mukaan myös niin tietokonepelit kuin Suomi peliautomaatit ja kaikenlaiset muut nettipelit – tekniikka mahdollistaa nykyään niin kolikkopelien kuin Battle Royale pelien pelaamisen missä vain ja milloinka vain älypuhelimilla mobiilisti. Näiden peliautomaattityyppisten pelien ohella on viimeisten parin vuoden aikana syntynyt myös täysin uudenlainen ala: eSports eli suomennettuna eUrheilu, mikä tarkoittaa erilaisten tietokonepelien pelaamista kilpailumuotona toisia pelaajia vastaan. Uusimmat ja suurimmat eSports turnaukset jakavat jo nyt yli miljoonan euron voittorahoja ja suurimpiin eSport liigoihin pääseminen maksaa joukkueelle jo useamman kymmenen miljoonaa dollaria- olemme siis tulleet todella pitkän matkan niistä 80/90-luvun vaihteen tietokonepeleistä.

Netti ja pelaamisella ansainta

Rahapelaaminen on myös lisääntynyt internetissä kehityksen mahdollistaessa entistä todenmukaisemmat pelimuodot ja esimerkiksi erilaiset livepelimuodot, mutta myös sen, että rahaliikenteeseen on tullut entistä enemmän vaihtoehtoja ja nopeutta ja nykyään sekä tappiot että voitot vaihtavat omistajaansa todella nopeasti, parhaimmillaan rahat ovat tileillä reaaliajassa heti voiton jälkeen, asia jota ei voinut vielä 2000-luvun alussakaan edes unelmoida, ja siihen aikaan rahoja saattoi joutua odottamaan toisesta pankista omaan pankkiin siirtymisessä useamman päivän.

Peliharrastamiselle on tullut siis paljon uusia vaihtoehtoa, enää ei tarvitse vain pelata, vaan nykyään voi ansaita elantonsa pelaamalla vaikka livepokeria tai CS:GO peliä kotikoneelta tai jopa kotisohvalta käsin. Tämä taas on johtanut jopa siihen, että Kiinassa on rajoitettu valtion toimesta nuorien pelimääriä – tästä uutisoitiin jo reilu vuosi sitten peliyhtiön toimena, mutta uusimmat toimet ovat olleet valtiollisia. Tähän liittyy myös se, että Kiinan viranomaiset eivät ole kevään 2018 jälkeen myöntäneet yhtään uutta pelinjulkistuslupaa maahan.  Kiinan viranomaiset ovat rajoittaneet pelien julkaisemista mm. vetoamalla siihen, että liika pelaaminen vahingoittaa terveyttä. Uusia pelinjulkaisulupia ryhdytään myöntämään taas ensi vuonna.  Peliriippuvuus voi iskeä jo ennen rahapeli-ikää muissa pelikategorioissa.

Nykyaikaiset peliautomaatit

Netin erilaiset kolikkopeliautomaatit eri nettikasinoilla ovat myös mahdollisia ajanvietepelejä, sillä useimpia niistä voi pelala täysin leikkirahalla ja ilman minkäänlaista rekisteröintiä. Jos sitten pelaaminen alkaa kiinnostaa oikealla rahalla, niin kannattaa pitää mielessä, että vaikka monessa pelissä on erilaisia jackpot voittoja ja jopa miljoonien eurojen voittopotteja on jaossa, jokainen niin netin kuin kaupan kolikkopeli on tietokoneohjattu siten, että pitkässä juoksussa pelin omistaja/kauppa/nettisivu jää sellaiset 3-8% voitolle. Se siis tarkoittaa sitä, että jos joku voittaa vaikka viisi miljoonaan euroa netin kolikkopelistä, ovat toiset pelaajat hävinneet yli viisi miljoonaa. Se kannattaa aina pitää mielessä ja vaikka pelata niitä satoja saatavilla olevia pelejä niin kauan kunnes löytää sen oman suosikkinsa, ja sitten kokeilee sitä ehkä rahallakin.

Uusia pelejä tulee viikottain ja niiden tekniikka kehittyy edelleen niin niiden grafiikan kuin itse pelien suhteen – kohta siirrrytään ainakin osissa pelejä entistä enemmän tarinankerrontaan ja vanhanmalliset rullapelit siirtyvät, jos ei sivuun, niin jossain vaiheessa kenties vähemmistöön – mutta siihen kehitykseen menee vielä vuosia. Kolikkopelien yksi suurimmista pelaajien kiinnostavista asioista on juuri se, että niissä voi voittaa isojakin summia rahaa osaamatta yhtään  mitään – kyse on täysin sattumasta.

eSports harrastuksena

Jos sitten kolikkopelit eivät tarjoa tarpeeksi haastetta, voi aina etsiä ja valikoida itselleen sellaisen tietokonepelin, josta on saatavilla rahapalkintoja. Useimmat näistä peleistä ovat joukkuepelejä ja oikeasti maailman parhaiden joukkoon pääsy ja isoissa turnauksissa voittaminen tarkoittaa todellista työntekoa, päivittäistä pelaamista ja paremmiltaan oppimista. Ehkä joskus muutama vuosi sitten joku saattoi onnella päästä pitkälle, nykyään kaikkein suurimmat rahapeliturnaukset koostuvat useimmiten 50/50 kutsujoukkueista ja karsintojen kautta turnauksiin päässeistä joukkueista. Jokainen joukkue voi onnella voittaa yhden ottelun, mutta turnausten voittoon tarvitaan oikeata osaamista, taitoa ja joukkueen yhteistoimintakykyä.

Parhaat tämän hetken eSports joukkueet koostuvat pelaajien lisäksi myös kunto-ja ravintovalmentajista sekä psyykepuolen valmentajista. Osalla on myös omat henkilöt turnauslogistiikkaan ja teknisiin laitteisiin – kyseessä on todellakin jo oikea ammattipelaamisen laji.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.