Älypuhelin mukaan harrastuksiin

Kaukana ovat ajat niistä päivistä kun mukana kulkeva puhelin olikin vain puhelin, eli että sillä pystyi vain soittamaan ja lähettämään tekstareita.

Vähitellen puhelimeen tuli kameraa ja nykymalleihin on saatavilla tuhansia erilaisia sovelluksia, varmasti lähes jokaiseen harrastukseen löytyy jonkinlainen appi eli sovellus tukemaan harrastamista.

Virtaa masiinaan

Puhelinta kun käyttää päivästä toiseen, sen akun latauskyky pienenee ajankuluessa. Esimerkiksi iPhone 6S akku on sellainen, jonka voi itse vaihtaa ja antaa puhelimelle lisää putkua tuleville päiville.

Jos sinulla on oikeasti ongelmia saada puhelimesi akun tehoja riittämään tarvittavaksi ajaksi, oletko miettinyt….

Sovellukset eivät välttämättä vie akun virtaa

Yksi sitkeimmin elävistä ja samalla virheellisimmistä virransäästön myyteistä on ajatus siitä, että laitteen muisti pitäisi pitää mahdollisimman tyhjänä ja sovellukset sulkea pois taustalta.

Jos sovellus on jumissa tai ei muuten toimi kunnolla, sulkeminen voi korjata ongelman. Oikein toimivien sovellusten sulkeminen on kuitenkin paitsi turhaa, useimmiten myös haitallista akkukestolle.

Kuinka kirkkaana pidät näyttöä?

Useimpien puhelinten kohdalla suurin yksittäinen akkukestoon vaikuttava tekijä on näytön kirkkaus. Erityisen paljon se vaikuttaa iPhoneissa.

Virtasyöppöjä voi riittää

Kokonaisuudessaan akun toimintaan vaikuttavat monet puhelimen toiminnot, kuten bluetooth-yhteys, muut radiot sekä erityisen syöpöt pikkuohjelmat.

Puhelimen akun lataamisesta

Akku on parasta ladata vähän kerrallaan aina, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus.
Yritä pitää akun lataus 65–75 prosentissa tai vähintään 45–75 prosentissa. Näiden lisäks on hyvä muistaa, että jos tuot puhelimen kylmästä sisälle, anna sen lämmitä hetken ennen kuin aloitat lataamista samoin älä lataa puhelinta, joka on ollut suorassa auringonpaahteessa.
Kun puhelin on latauksessa, ei sinun ole pakko kiirehtiä sitä irroittamaan latauksesta. Useimmiten puhelin osaa lopettaa itse lataamisen akun täyttyessä. Akku kyllä lämpenee aika paljon latauksen lopussa, mutta latausautomatiikka pitää huolen siitä, että ylilatausta ei tapahdu.

Pikalataus kun tuli puhelimiin saatavilla, se vähintään tuplasi latausnopeuden. Pikalaturit ja pikalatausta tukevat puhelimet ovatkin suosittuja, koska älypuhelinta käytetään entistä enemmän aamusta yöhön. Pikalataus ei ole paras vaihtoehto. Akku kuumenee, kun sitä ruokitaan isolla virralla, ja se heikentää akun kapasiteettia. Toki akku kuluu käytössä muutenkin, mutta pikalataus nopeuttaa akun enimmäiskapasiteetin vähenemistä.

Ja sitten harrastamaan

Kun akun käyttö on opeteltu ja puhelin toimii, sitten vain valokuvia tai videoita ottamaan omasta harrastuksesta ja tänne meille lähettämään, mielellämme julkaisemme lukijoidemme harrastustarinoita ja kuvia.

Lisäksi jos löydät jonkin kivan sovelluksen, josta on apua liikunnassa, painonpudotuksessa, shakissa tai missä tahansa harrastuksessa, kerro siitäkin meille.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.