Mitä kulttuuri on?

Kulttuuri on sanana monisäikeinen ja monimerkityksellinen. Toiset meistä kokevat sen laaja-alaisena asiana, ja toiset näkevät siinä vain yhden asian. Mitä kulttuuri sitten oikeasti on?

Kulttuuri on kaikkea sitä, mikä liittyy meihin ja historiaamme, tekemäämme, uskomaamme ja nauttimaamme. Kulttuuria ovat niin taide, kirjallisuus, ajattelu, tunteet, kehokieli, elintavat, perinteet, vakaumukset, arvot sekä toimintatapamme. Kulttuuri on jokaiselle yksilölle hieman erilainen, mutta se on myös kollektiivinen ilmiö, ei yksilöllinen.

Kulttuuri syntyy jakamisesta, näyttelemisestä, kirjoittamisesta, näyttelyistä, puhumisesta – siitä että ihmiset ovat yhdessä ja samassa sosiaalisessa ympäristössä.

Mitä kulttuuri on sinulle?

Minulle se on kokemuksia, tunteita ja välillä pakoa todellisuudesta. Kulttuuri antaa joskus iloa, toisinaan surua, ja välillä tuntuu, ettei aina edes oikein ymmärrä kuulemaansa tai katselemaansa.

Koska kulttuuri ei ole vain yksi asia tai yksi esine, on sen käsittäminen ja käsittely meille jokaiselle yksilöllistä. Joku ei esimerkiksi pidä sarjakuvia kulttuurina tai netin blogikirjoituksia, mutta sinä ne molemmat ovat.

Etymologisesti sana ”kulttuuri” tulee latinan verbistä colere, viljellä, sekä siitä edelleen johdetusta substantiivista cultura, joka tarkoittaa viljelystä. Aluksi tämä tarkoitti maanviljelyä. Roomalainen poliitikko ja filosofi Cicero otti käyttöön käsitteen animi cultura, ”hengen viljely”.

Kulttuuria on myös urheilu, illanviettomme ystävien kanssa, jopa käynti parturissa ja tapa, jolla kysymme kellonaikaan. Puhutaan myös puhtaaksi viljellystä kulttuurista, eli siitä osasta kulttuuria, joka on itsestään tietoinen, kuten taide ja osa tieteistä, myös teatteri, näyttelyt sekä konsertit ovat puhtaaksi viljeltyä kulttuuria.

Kulttuurin ja urheilu suhde

Useasti asetamme kulttuurin ja urheilun vastakkain, mutta edellä esitettyjen asioiden valossa, ne kuuluvat lopulta molemmat samaan ”kastiin”, mutta nykyaika erottelee ne toisistaan. Useimmiten erottelun syynä ovat pohjimmiltaan taloudelliset syyt.

Kumpi siis on enemmän kulturelli-ihminen: jalkapalloilija vai taidemaalari?

Kulttuuri ja me

YK tiivistää kulttuurin esimerkiksi tällä tavalla: Jokainen ihminen on osa kulttuuriaan.  Kulttuuri  omaksutaan jo  lapsena,  ja  se  vaikuttaa  ihmisten  käsityksiin  ja toimintaan. Se on kuin ikkuna, jonka läpi ihmiset tarkastelevat maailmaa.

Yksilöllisessä (individualistisessa) kulttuurissa ihmisen identiteetti ja maailmankuva on minäkeskeinen. Jokainen on lähtökohtaisesti vastuussa itsestään ja omista teoistaan, joten täysi-ikäisellä kansalaisella on oikeus omiin elämänvalintoihinsa. Perheeksi käsitetään ydinperhe. Yhteiskunta rakentuu sen perusoletuksen varaan, että jokainen huolehtii pääasiassa itsestään ja omasta ydinperheestä. Näin keneltäkään edellytetä, että hän kantaisi vastuutaan esim. huonommin toimeentulevista sukulaisistaan. Yhteiskunta huolehtii vanhuksista sekä sosiaalisesti heikommassa asemassa olevista kansalaisista, kun jokainen maksaa veronsa.

Näin siis kulttuuri tulee esille myös nykyaikaisessa suomalaisessa yhteiskunnassa. Missä vaiheessa Suomi siirtyi yhteisökeskeisessä (kollektiivisessa) kulttuurissa nykyiseen minä -keskeisyyteen? Onko suunta oikea?

KO

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.